Thunder league 2010 - Otteluraportit
Tälle sivulle kokoamme tähtireportterimme otteluraportit. Jos jostain ottelusta ei tule raporttia, niin se johtuu siitä, että reportterimme ei ole työesteidensä tai muun syyn takia löytänyt hallille oikeaan aikaan.
Nuorempien sarja 15.4. Flames – Lightning (3-4)
"Ennen ottelun alkua pahat kielet tiesivät kertoa, että joukkueiden-00 valmentajat pelaisivat sopupeliä.
Lightning valmentaja J. Keinänen vanhana pesäpalloilijana oli kuitenkin sitä mieltä, että sopupeliä ei pelata, eikä ole koskaan pelattu… ellei rahasta sovita. Reilun pelin miehenä pidetyllä Flames valmentajalla Janilla ei taida olla puhtaat jauhot pussissa, koska Keinästä ei näkynyt missään? Ihan näin totiseksi tämän liigan ei pitänyt mennä.
Itse ottelu oli tasaista vääntöä. Vaikka tässä sarjassa ei kenelläkään ole pakkovoittoa, niin silti molempien joukkueiden kolme kentällistä vyörytti hyökkäyksiä tasaisesti molempiin päätyihin, välillä onnistuen ja välillä ei. Flamesille tarjottiin lopussa voiton avaimia, mutta Lightningin maalivahdit pitivät joukkojaan pystyssä.
Tapparan lahja Kirkkonummelaiselle jääkiekolle, eli Timo ”porkkana” Koskinen peluutti Lightningit voittoon. Timo on muuten ainoa Salamat peluuttaja, jolla voittoprosentti on 100% Hei, käykää joku katsomassa Montreal-varustekoppi, onko Keinänen siellä?
Pisteitä tehtiin tänään tasaisesti, Leo-Pauli Moisio, Jere Liitsola ja Casimir Vikman saalistivat jokainen 1+1."
Vanhempien sarja 15.4. Artut - Petet (13-4)
"Artuilla Biologinen ase?
Arttujen päävalmentaja Jarno Peltoselle on tulossa liigajärjestäjältä kova tuomio biologisen aseen käyttämisestä. Tuo ase on nimeltään Andy Bio rac. ”Andy on voimakas ase, jonka vaikutus kestää noin 1,5 h."
Vastustajalle aseen vaikutus näkyy yleensä pelin sekavuutena, sekä kahden pisteen menetyksenä. Päävalmentaja Peltonen oli pelin jälkeen syystäkin tyytyväinen. ”Runkosarjan voittoa ei lähdetty hakemaan, mutta silti se tuli”.
Pisteitä napsivat tällä kertaa Andy Bioracin (5+4) lisäksi Tomi Kaskipalo (3+3), Otto Saarimaa (2+1) ja Olli Tamminen (0+3)."
Vanhempien sarja 15.4. Tommit – Karit (7-5)
"Juuri ennen siirtorajan umpeutumista Tommit teki kovan hankinnan.
Mr. Nisula siirtyi kovalla rahalla Peteistä Tommeihin. Tommit saivat muutenkin sotaretkelle hyvän kokoonpanon. Tommien pelissä oli hyvää liikettä ja sopivasti luovuutta sekä hyvä maalivahtipeli. Näillä eväillä joukkue pystyikin voittamaan Karit, jotka pelaavat erinomaisen hyvää kiekkoa.
Tasaista vääntöä tasaisilla kentällisillä - ottelu oli ylivoimaisesti kovatasoisin tähän astisista peleistä. Tällaisia pelejä lisää!
Pisteitä tehtailivat mm. Niclas Magnusson (2+2), Ville Heinonen (2+1) ja Roope Oja (2+1)."
Nuorempien sarja 13.4. Flames – Thunder (2 – 10)
"Flames ja valmentaja Jani lähti toiseen otteluunsa jälleen oivallisella taktiikalla – ”kaikki pelaa”
Kolmen kentällisen tasainen vyörytys ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt, vaan edellisessä pelissä tappion kärsinyt Thunder pelasi erinomaista vastaiskukiekkoa ja vei tällä kertaa ansaitusti pisteet.
”Flamesin pojille kiitokset hyvästä taistelusta ja me tullaan vielä” – kommentoi Jani. Ottelun hahmot olivat Thunderin Samu Salonen ja Janne Pakkala, jotka tehtailivat pisteet""
Vanhempien sarja 13.4. Petet – Karit (4 – 11)
"Ottelusta odotettiin etukäteen tasaista vääntöä. Molemmilla joukkueilla oli tasan kaksi kentällistä pelimiehiä, joten peliaikaa oli luvassa. Karit tuli valmentaja Puhakan johdolla otteluun kovalla asenteella. Molemmat Karien kentälliset pyörittivät peliä näyttävästi ja taidettiinpa nähdä muutama liigan toistaiseksi komein maali hyvien syöttöpelikuvioiden päätteeksi. Peteillä oli ensimmäisestä ottelusta jäänyt selkeästi hyvän olon tunne, joka näkyi pikkaisen kevyenä pelaamisena. ”emme rupea tästä päätä puskaan laittamaan, vaan uutta matoa koukkuun” – totesi Petejen Pete.
Roopelle huikeat viisi maalia."
Vanhempien sarja 12.4. Artut - Tommit (20-3)
Artut – Tommit (20 – 3)
My name is Peltonen, Jarno Peltonen
Arttujen valmennusvastuun ottanut Jarno "Peltzi" Peltosen pelisysteemi on kuin James Bondin juomasekoitus.
”sekoitettuna ei ravistettuna- systeemi”, jossa sopivasti sekoitettuna -98, -97 ja -96 pelaajia, niin lopputuloksena oli Mix, joka iski kuin miljoona volttia. "Toimii" - totesi kiusallisen tyytyväinen Peltzi.
Tommit lähtivät otteluun vajaamiehisenä ja se näkyi. ”Kentällinen avainpelaaja oli poissa, niin vaikeaa on haastaa Arttujen kovaa ryhmää” – aprikoi Tommi.
Sympatiapisteet menevät kuitenkin hyvin taistelleelle Tommien joukkueelle.
Huomioikaa siirtoaikaraja ei ole vielä umpeutunut, joten mahdollisia pelaajasiirtoja tulossa!!!
Andy Biorac 9 + 3, Joona Puhakka ja Tomi Kaskipalo iskivät kypärätemput.
"My name is Peltonen, Jarno Peltonen! Arttujen valmennusvastuun ottanut Jarno "Peltzi" Peltosen pelisysteemi on kuin James Bondin juomasekoitus.
”sekoitettuna ei ravistettuna- systeemi”, jossa sopivasti sekoitettuna -98, -97 ja -96 pelaajia, niin lopputuloksena oli Mix, joka iski kuin miljoona volttia. "Toimii" - totesi kiusallisen tyytyväinen Peltzi.
Tommit lähtivät otteluun vajaamiehisenä ja se näkyi. ”Kun kentällinen avainpelaajia on poissa, niin vaikeaa on haastaa Arttujen kovaa ryhmää” – aprikoi Tommi. Sympatiapisteet menevät kuitenkin hyvin taistelleelle Tommien joukkueelle. Huomioikaa, siirtoaikaraja ei ole vielä umpeutunut, joten mahdollisia pelaajasiirtoja voi olla tulossa!!!
Andy Biorac 9 + 3, Joona Puhakka ja Tomi Kaskipalo iskivät kypärätemput."
Nuorempien sarja 9.4. Thunder - Lightning (2-5)
"Kovaa peliä Kirkkonummella. Nuoremman sarjan pelit jatkuivat. Lightningin valmentajana toimi Keinänen, joka on huhujen mukaan siirtymässä ensi kaudeksi Mieskuoro Huutajiin? Keinänen joukkoineen teki sen minkä eilen lupasi. Lightning iski salaman lailla ja peli pyöri ukkosen poikien päädyssä. Pelin alussa Thunder maalilla oli ruuhkaa kuin valmentaja Tohtori Ojan vastaanotolla. Mika yritti syöttää pojille lääkettä, joka osoittautui kuitenkin plaseboksi. "Ukkosen pojat tulee vielä" oli valmentajadebyyttinsä tehneen Ojan kommentti. Robert Keräselle tehot 2 + 0, Jere Liitsola 1 + 2 ja Janne Pakkala 2 + 0."
Nuorempien sarja 9.4. Rainmakers - Flames (9-4)
"Flames valmentaja Jani lähti otteluun rohkealla taktiikalla: "voitetaan tää peli". Alkuun näytti, että Rainmakers vie peliä ja huolella. Rainmakersin ykkösnyrkki, jolla kiekko kulki kuin juna välillä Siuntio (A.Rehnberg) - Kirkkonummi (Parkkonen) - Siuntio (E.Rehnberg) oli suoraviivaista ja tehokasta. Pojat saivatkin enemmän aikaan kuin moni ministeri vaalikaudella. Janin rohkea taktiikka osoittautui kuitenkin yllätykselliseksi ja sai sytytettyä joukkueensa liekkeihin. Jokainen kuitenkin tietää "ken voi liekit sammuttaa?" - se on tietekin sade. Tällä kertaa pisteet Rainmakersille. Cristoffer Billingille ja Erno Parkkoselle komeat kypärätemput. Wilhelm Juvonen 1 + 1 ja Santeri Uomala 1 + 1"
Avausottelu, vanhempien sarja 8.4. Karit - Artut (9-10)
"Thunder Leaguen avausottelussa kohtasivat Karit ja Artut. Ottelun alku näytti, että Karit vie ottelua päävalmentaja Puhakan johdolla mielin määrin. Artut eivät meinanneet saada maagista Karhapäätä (5+1) aisoihin, vaan maestro pyöritti, mutta "Peltsi" Peltonen joukkoineen ei suostunutkaan olemaan "pelkääjän paikalla". Artut näytti miten tullaan rinnalle ja lopussa tyylikkäästi ohi. Artuille tiukka 10 - 9 voitto. Andylle ja Joonalle kypärätemput."
Vanhempien sarja 8.4. Tommit - Petet (6-11)
""tää on meidän peli" oli Tommin ensimmäiset sanat ennen pelin alkua. Tällä kertaa vain Tommien kuusi maalia ei riittänyt täyden pistepotin saamiseen, vaan Petet ottivat hyvällä kiekonliikuttelulla pelin haltuun ja veivät pisteet numeroin 11-6. Timi Salovaara oli huikeassa vireessä 4 + 3 tehoilla. Tommien paras pistemies oli Joonas Sissonen tehoilla 1 + 3. ”maalivahtipeli oli huikeaa” – tuumasi Petejen valmentaja Pete."
Nuorempien sarjan avausottelu 8.4. Lightning - Rainmakers (4-8)
"Nuoremman sarjan avausottelu oli alusta lähtien kovaa vääntöä. Sateentekijöiden joukkueesta löytyi kuitenkin todellinen maalintekokone. Tämän koneen nimi on Park kone n. Miehen tehot 7+1 siivitti Rainmakersit tyylikkääseen 8 – 4 voittoon. Lightning valmentaja Keinänen luottaa kuitenkin omaan joukkueeseensa - "huomenna voitetaan"". |